LET THE COUNTDOWN BEGIN

Tää menee ihan hehkutukses kyllä nyt mutta otsikko summaaki kyllä tällä hetkellä aika hyvin kaiken tarpeellisen- päivät vähenee ja vikat 10 enää jälellä!! Ihan huippua, en meinaa ymmärtää! Tosi outoa alkaa katsoa ajassa taaksepäin- miten pitkään syksystä oonkaan tuota 10 päivän päässä olevaa hetkeä oottanutkaan ku kuuta nousevaa. Muistan kun kirosin kaikille ettei aika liiku mihinkään, mutta nyt täytyy myöntää että viime päivät (vaanxD) on menny yllättävän nopeesti. Toisaalta tuntuu että onko jotain jääny nyt tekemättä kerta päivät ei oo liikkunu mihinkään jossain vaiheessa.. Oishan niistäki voinu koittaa vaikka nauttia vähä enemmän? Mutta en nyt halua kuluttaa ajatuksia vanhan vatvomiseen ja jossitteluun vaan tähän:

Sairastelukin alkaa onneksi olla jo voiton puolella, huh. Pari viimestä päivää oon vielä jännänny ettei vaan lämpö enää nouse ku on ollu vähä kiikun kaakun mut ei oo onneks pahemmin. Jospa se elämä alkais taas hymyillä oikein kunnolla ja jos ei ala niin laitetaan se. Pienestä hymystä huolimatta myönnettäköön etten oo vielä päässy ihan täydellisesti yli siitä kuumeen nostattamasta ärsytyksestä mikä on tosi tyhmää, sillä eihän tuolle sairastelulle mitään mahtanut. Meni vaan viikko ihan hukkaan, sinä aikana ois ehtiny nähä paljon ihmisiä ja tehä kaikkea kivaa.. sitä Gossip Girl maratonia ku ehtis pitää muullonkin ku viimesinä suomiviikkoina. Vielä kun just mietittiin kavereiden kanssa ennen kun sain kuumeen, että nyt on oikeesti viimeset hetket nähä yhessä kunnolla ja ihan millon haluaa, sillä lukion oltua ohi (lopuiltakin) kaikki suuntaa omille teilleen ja monet pois täältä kotikulmilta ja paikkakunnalta. Toisaalta tuo on pelottava ajatus, mitä en vielä vähän aikaa sitten osannu kuvitella. Yks aikakausi alkaa olla ohi ja katse on käännettävä tulevaisuuteen huippujen muistojen kera. Pelottavaa myös aatella että ku tulen joskus takasin tuolta rapakon toiselta puolelta niin kaikki on saattanu hävitä täältä kotoa, eikä ookaa enää sitä tuttua tukiverkkoo vastassa. Joten sitä suuremmalla syyllä unohetaan sairastelut ja kurotaan menetetty aika takasin ottamalla kaikki irti näistä vikoista ajoista ♥ ikävä tulee kaikkia!

Mutta asiasta seuraavaan, en oo tainnukaan aiemmin vielä mainita mitä siis tulevaisuudessa tulee tapahtumaan kun lopulta astun koneesta Amerikan maalle. Monet asiasta vähänkin tietävät voi siis arvatakin että mun matka ei suoraan lennolta jatku mun perheen luokse DC:hen vaan pienen mutkan nimeltä New York kautta. Oonkin saanu ihan kivasti maistiaisia siitä citystä muutaman GG-jakson siivittämänä tässä viime aikoina(...), vaikka ei se todellisuus välttämättä ihan sitä ookaan. Mut ootan kyllä niin paljon mitä tuleman pitää, on se aina ollu haave sinne päästä ihan pikkutytöstä asti! Hassua, että joskus oon miettiny tuunkohan ikinä sinne pääsemään (tai ylipäätään USAan) ja esim. näkemään sitä kuuluisaa vapaudenpatsasta, vaikka kohta kaikki on ihan käsillä.
Mutta takas asiaan. Saan siis mun ensikuvan jenkeistä muiden samaan aikaan saapuvien au pairien kanssa Long Islandilla, CC:n järjestämällä au pair training schoolilla, jossa vietän alkuviikon. Asutaan ja opiskellaan siis yliopistokampuksella, joten hotellielämästä ei kuitenkaan ole tietoa. Siellä on kaikenlaisia luentoja lastenhoidosta ja amerikasta ym. Tulee vissiin olemaan aika intense alkuviikko, ainaki mitä sitä aikataulua on kattonu.. Saa nähä mitä siellä tulee vastaan ja näin ainoona suomalaisena. Torstaina päästään sitten iltapäivällä ite NYC:hen kiertelemään, woopwoop! Mutta tästä kaikesta tulossa varmasti lisää juttua tulevaisuudessa kunhan siellä asti ollaan. Koitan parhaani mukaan pitää ajatuksia vielä täällä Suomen maalla, vaikka aika ongelmalliseks se on muodostunukin..

PERFECT. JUST PERFECT.

Miks mun tuurilla ei ikinä pitkälle pötkitä? Meijän perheessä on jo muutamien päivien ajan kiertäny kuumeilua ja tadaa- eikö vaan tänään aivan liian pitkän hammaslääkärin jälkeen (siis vika ei onneks ollu mun hampaissa:D) ei auttanu muu kuin nöyrtyä, rikkoa lupaukset terveenä pysymisestä ja laittaa kuumemittari kainaloon. Pöpiolossa ehti jo useampaan kertaan toivoa että kaikki johtuu vaan huonosta yöunesta, hammaslääkärissä makoilusta ja puudutuksesta mutta ei. Selkeestikään mun eilisistä "näin vältät flunssan" googlailuista ei ollut mitään apua ja tuloksena täytyy vaihtaa hakusanoiksi "näin selätät flunssan nopeasti". Luojan kiitos mittari ei hirmuisiin kuolemalukemiin noussut, joten jospa tää tästä. Ärsytyskäyrät kohosi kylläkin aika korkeelle ja nopeeta, sillä vika asiana koko maailmassa haluun nyt makoilla sängyn pohjalla ja unohtaa kaikki kivat suunnitelmat kun on pari viikkoo aikaa enää suomessa. Kai se on pakko vaa köhiä täällä ja vetää kaiken maailman terveyslitkuja ja buranaa nassuun että parantuisin maanantaiks (tai ainakin mahd pian pliis), viikonloppu taitaa olla jo suurilta osin menetetty. Maanantaina ois nimittäin tarkotus tehä vielä päiväreissu Helsinkiin jossa kaverilla on illalla luennot.
Noh, ehkä loppujen lopuksi kuitenkin parempi että sairastun nyt enkä viikon päästä.. Sit vois vasta paniikki iskeekki koska lähtöön ois vaan about viikko. Nyt sentään ehtii (fingers crossed) parantua vielä hyvin!

Muuten on kyllä asiat kuosissa, kunhan saan vaan kansainvälisen ajokortin ajoissa. Hammaslääkärissä on siis tullut juostua parikin kertaa (jos nyt ois hampaat sit kuosissa vaikkei ne nii huonossa kunnossa ollukaan) ja tuliaisetkin on makeisia lukuunottamatta ostettu. Enää matkalaukku (laukut) odottaa täyttäjää ja onhan vielä tietty jotain muita juttuja kuten siivousta, viimesiä tarvittavia ostoksia ja rahan vaihtoo edessä. Tänään 17 pv lähtöön (en siis laske päiviä ollenkaan..eiku) enkä kyllä malttais millään oottaa! En tiiä onko mussa jotain vikaa ku tuntuu etten vieläkään käsitä että oon tosiaan kokonaisen vuoden poissa täältä tutuilta kulmilta ja lähtö tuntuu vieläki vähä kaukaselle vaikka alkaaki realisoitua.. Jos se sit vika viikolla viimestään iskis. Missään vaiheessa ei oo kyllä kunnolla tullu semmosta "mihin mä oon pääni laittanu"- fiilistä tai pelkoa tulevasta. Voihan tää toisaalta olla vähän tämmöstä ostin sian säkissä meininkiä mutta kyllä mä uskon että hyvä tästä tulee.. ainakin jos pääsen tästä kiusankappaleesta nimeltä kuume eroon. Wish me luck!

US BUCKET LIST

Pakkohan se oli listailla muutamia juttuja, jotka haluaisin kokea reissun aikana.. ennen näitä ei sit tulla takas.

         

Sitten vielä viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä

Kaikki kuvat weheartit

Joo no saa nähä mitä näistä lopulta vuoden aikana koetaan, vaikka lista nyt ei ihan koko komeudessaan tuossa vielä taida ollakaan.. Osan nyt kokee vähän helpommin kun toiset ja jotkut on kyllä ihan must, mutta aina saa haaveilla. On jo dream come true päästä tuonne ja kaiken aion kyllä ajastani irti ottaa!:)

VIISUMIHAASTATTELU

Tässäpä olisi taas yhdenlainen versio muiden joukossa viisumihaastattelusta, vaikka kaikki jenkki au-pairien blogit näitä pilvin pimein pursuavatkin.. En oikeastaan "jännittänyt" itse haastattelutilannetta vaan sitä onko kaikki tarvittavat paperit mukana ja että hyväksytäänhän viisumi. Kaikkialla kun tuntui olevan vähän eri ohjeita mitä kaikkea mukana haastattelussa tulee olla. Lopulta itselläkin oli kuitenkin kourassa muutamat ylimääräiset paperit, mutta parempi niin päin! Helpotti kyllä lukea vähän haastatteluista etukäteen muista blogeista, jotta tiesi edes vähän mitä tuleman pitää. Viisumia haettaessa on siis pakko käydä paikan päällä näyttämässä naamaansa, joten päätimme sitten kaverin kanssa tehdä samalla pienen miniloman/roadtripin Helsinkiin ja huippua kyllä olikin!
Kävin siis haastattelussa jo vähän ennen uutta vuotta. Aika oli melko aikasin aamulla maanantaina USA:n suurlähetystöllä jonne onneksi pääsin autokyydillä, ettei tarvinnut unihiekat silmissä ruveta suunnistamaan perille.

Olin paikalla vähän ennen omaa aikaani, eikä rakennuksesta voinut kyllä erehtyä. Ulkona paikan päällä oli värjöttelemässä paljon muitakin hakijoita. Aluksi piti pienestä luukusta antaa passi virkailijalle joka sanoi, että sisään kutsutaan nimellä. Ilma oli superkylmä ja minulla fiksuna tyttönä tietysti conssit jalassa joten vartin odottelu siinä pakkasessa ei ollut ihan top 10 aamuherätyksissä. Olivat ilmeisesti muutenkin aikataulusta jäljessä. Vartin jälkeen sain viimein kutsun sisälle ja samanlaiseen turvatarkastukseen kun kaikkialla muuallakin, esim. lentokentillä. Puhelimet ja muu elektroniikka piti jo sulkea odotellessa. Kieltämättä kävi kyllä sääliksi muutamia, jotka olivat jo jäätymäsää ulkosalla ennen kuin itse edes tulin paikalle ja joita ennen pääsin kuitenkin sisälle.

Turvatarkastuksessa laukku piti jättää siihen ja mukaan sai vaan paperit sekä takin. Vartijan saattelemana vaihdettiin ulkokautta rakennusta, jossa oli sitten odotushuone ja "haastattelut". Vuoronumeron saatuani piti odotella huoneessa penkeillä muiden kanssa ja odottaa että oma numero tulee ruutuun. Viimein kun vuoroni tuli piti mennä viereiseen huoneeseen ensimmäiselle luukulle. Siinä paperit tarkisti kiva suomalainen nainen ja otti passin ja vain muutaman tärkeimmän paperin. Sitten piti odotella samaisessa huoneessa vielä toiselle luukulle (yksi luukku ei ollut käytössä), jossa sitten otettiin sormenjäljet ja oli itse haastattelu, jos sitä siksi voi edes sanoa. Tällä luukulla oli mukava englantia puhuva nainen joka sormenjälkien ottamisen jälkeen vain kysyi miksi olen jenkkeihin lähdössä ja olenko jo jutellut tulevan perheeni kanssa. That's it. Hän sanoi että viisumini on hyväksytty ja se lähetetään tulemaan minulle postissa. Hyvien päivänjatkojen toivotusten jälkeen olin free to go ja viisumi tulikin samalla viikolla postissa. Ei siis lainkaan paha juttu, jos osasi vain saada paperityöt oikein tehtyä. Sääliksi kävi yhtä tyttöä joka ei ilmeisesti ollut tehnyt nettihakemusta loppuun asti tai jotain vastaavaa ja joutui ensimmäiseltä luukulta kotiin varaamaan uutta aikaa.

Lähtöä ajatellen kaikki näyttää siis hyvälle, lentotiedotkin sain jo ajat sitten. Toivottavasti ne eivät enää muutu (mitä en kyllä usko), sillä lento on suora(!) Helsingistä Nykiin. Eipä tarvitse vaihdella koneita kesken matkan ja jos vaikka laukkukin tulisi perille asti ensimmäisellä yrittämällä. Olen ainoa suomalainen joka lähtee sillä viikolla, eikä ilmeisesti kukaan mukaan (yht. 8 ruotsalaisesta ja tanskalaisesta) ole lentämässä Helsingistä, joten toiveista huolimatta matkaseura taitaa jäädä vaan haaveksi.

MATKA TÄHÄN

Kaikki alkoi siis rullaamaan siitä, kun tein lopullisen päätöksen, että USA tulee olemaan mun uusi asuinpaikka vuoden ajan. Alusta asti ajattelin, että parasta on lähteä järjestön kautta ja jonkun aikaa googlailtuani eri vaihtoehtoja päädyin soittelemaan Cultural Carelle. Vaikka CC ei järjestöistä niitä halvimpia olekaan, voin kyllä suositella sitä kaikille! Mulle se on toiminut tosi hyvin- apua on aina saanut kun sitä on tarvinnut, toiminta on tosi nopeaa, hyvin organisoitua ja ohjeet on hyviä.

Koko prosessi alkaa melko pitkän hakemuksen (paino sanalla melko- ei ole kysymysten vähyydellä sitä hakemusta pilattu..) täyttämisellä ja pakollisella infotilaisuudella, johon kuului myös haastattelu. Ensimmäisten puhelujen jälkeen CC:lle sain sähköpostilinkin hakemukseen ja pääsin aloittamaan jo sen tekemistä ennen infoa. Info olikin kotikulmilla vasta kuun lopussa, joten olin saanut hakemuksen taisteltua liki valmiiksi ennen sitä. Infossa kuullaan kaikkia perusjuttuja, tietoa CC:stä ja myös entisen jenkki-au pairin kokemuksia (infon pitäjä siis oli entinen au pair), jonka jälkeen meitä haastateltiin yksitellen. Haastattelu ei ollut lainkaan paha eikä sitä kannata jännittää ollenkaan, vaikka enkku olisikin vähän ruosteessa. Alku oli suomea ja loppuun muutama kysymys englanniksi. Infossa samaan aikaan meitä oli vain pari tyttöä ja tilaisuus oli kokonaisuudessaan haastatteluineen kaikkineen tosi kiva ja rento. Kaiken jälkeen innostus tulevasta vuodesta kyllä vain kasvoi entisestään.

Seuraava askel ennen ohjelmaan hyväksymistä on käydä terveystarkastuksessa ja lähettää rikosrekisteriote sekä muita papereita Tukholman toimistolle. Hakemukseen oli myös saatava tietty määrä suosituksia, joista tietty määrä piti olla ei-sukulaisilta. Kun kaikki on kunnossa - hakemus taisteltu läpi ja paperisota saatu loppuun, voidaan viimeinkin hyväksyä ohjelmaan, minkä jälkeen alkaakin ehkä jännittävin osuus koko prosessissa, matching!

Matching-vaihe itselläni oli kyllä todella raastavaa aikaa.. Tarkkaa aikaa tai perheiden määrää en osaa sanoa, mutta meni siinä suunnilleen 2kk ja monta perhettä. Matchiä matchin perään ja aika tuntui ikuisuudelta. Skypettelin tosi monen perheen kanssa. Vaiheessa siis nimensä mukaisesti "mätsätään" perheitä ja au paireja, jotka luultavasti voisivat sopia toisilleen. Onneksi itsellä tuli uusia perheitä tosi nopeasti toisen perään, parhaimmillaan puoli tuntia edellisestä, mutta aika lailla viimeistään seuraavana päivänä oli uusi perhe profiilissa. Jotkut perheet ei ota yhteyttä ollenkaan ja jotkut laittavat heti viestiä. Au pairille tuo matching on vaan aika tuuripeliä, ikinä ei tiedä millainen perhe sieltä profiiliin lätkähtää eikä niihin voi vaikuttaa mitenkään. Muutamissa hyviltä vaikuttavissa matcheissä saatoin olla jonkun pari viikkoa, kunnes he päättivät valita toisen au pairin tai heistä ei enää kuulunutkaan mitään, mikä oli kyllä turhauttavaa. Perheet siis saavat yhtäaikaa max. 3 au pairia vertailtavakseen ja au pairit taas sen yhden perheen. Pahinta on ehkä se, että jokaisen eri matchin jälkeen pitää nollata tilanne ja yrittää taas kuvitella voisiko tämä perhe olla sopiva ja voisiko asua vuoden heidän luonaan. Tottakai, mitä vähemmän kriteereitä perheen suhteen, sitä helpompaa on perhe saada. En kiistä, ettenkö itse olisi ollut tarkkana perheiden suhteen tai toiveikas aurinkorannoista- fakta vain on, että mielummin asuu hyvässä perheessä onnellisena, kuin että asuu hemmoteltujen hirviö-lasten tai itselle sopimattoman perheen luona. En todellakaan halua joutua re-matchiin, enkä keskeyttää vuottani.

Muutamien pettymysten, tunteiden vuoristoratojen ja piinaavien aikojen jälkeen lopulta kohdalle tuli se FINAL MATCH- ja voi sitä onnellisuuden ja helpottuneisuuden määrää!! Viimeisimmän skypepuhelun jälkeen sähköpostiin kilahti viesti: Hope you will join us! Kaikki varmistui vielä virallisesti, kun Bostonista soitettiin varmistuspuhelu. Loppujen lopuksi kaikki energia mitä muihiin perheisiin tuli kulutettua ei edes haittaa, sillä muuten en olisi välttämättä löytänyt tätä perhettä. He vaikuttavat superkivalle ja asuvat Virginiassa kaupungissa nimeltä Alexandria,  joka on aivan Washington DC:n vieressä (joen erottaessa, mutta periaatteessa aikalailla samaa kaupunkialuetta). Jo tämän perheen kuvia katsellessani olin aivan myyty. Innolla odotan, että pääsen tutustumaan mun tuleviin host lapsiin ja vanhempiin ihan kunnolla. Perheen löytyessä kaikki alkoi tuntua vasta todelliselta- I'm really coming US!!

Final matchin jälkeen tärkeintä oli saada viisumiasiat kuntoon. Sain toimistolta sähköpostilla (luojan kiitos) tosi hyvät ohjeet viisuminhakuun, vaikka myönnettäköön meni siinä välillä tällä blondilla sormi suuhun, että missä järjestyksessä mikäkin asia pitää hoitaa. Loppujen lopuksi onnistuin täyttämään hyvillä ohjeilla (kiitos CC) varustellun online-hakemuksen netissä, sekä maksamaan viisumimaksun, jotta pääsisin varaamaan aikaa USA:n suurlähetystölle. Kaiken kaikkiaan sain kuitenkin koko rumbaan kulutettua aikaa jonkun 3.5h.. hyvä minä. Ajan varauksen jälkeen seuraava askel olikin viisumihaastattelu, josta taidankin kertoa kokonaan erikseen.

Tuleville au paireille neuvoksi sanoisin, että vaikka hakemus tuntuu todella työläälle, tehkää se hyvin! Matching-vaiheessa kaikki työ palkitaan, kun pääsee juttelemaan perheiden kanssa ja se oma final match löytyy!:)

BEGINNING

Tästä tää nyt sit lähtee. Jäljellä on tasan 30 päivää täällä koti-Suomessa ja helmikuun 9. päivä oonkin lentokoneessa matkalla kohti suurempaa maailmaa. Fiilikset ei kyllä vois olla odottavammat, sillä niin pitkään olen koittanut saada asiat loksahtelemaan paikoilleen. Tällä hetkellä tuo 30 päivää tuntuu vielä pitkälle ajalle, saa nähdä miten käy kun päivät valuu vähän eteenpäin. Tottakai Suomeen jää perhe ja ihanat ystävät, mutta tuntuu, että on aika lähteä avartamaan silmiä ja toteuttamaan haaveita.

Olen siis 19-vuotias tyttö Kuopiosta ja lakin sain päähäni lukiosta keväällä 2014. Tiesin, että seuraava vuosi tulee olemaan välivuosi ja ulkomaille suuntaaminen. Vasta syksyllä lopulta päätin, että vuosi tulee vierähtämään au pairina merten toisella puolella jenkeissä. DC:ssä mua tulee odottamaan tosi ihanalta vaikuttava host perhe. Järjestöksi valitsin Cultural Caren, sillä se vaikutti kaikista pätevimmältä. Voin kyllä sanoa, että vaikka ratkaisu järjestön suhteen oli aika helppo, oli se aivan oikea!

Päätin aloittaa blogin matkastani, varsinkin jotta saisin omia ajatuksiani ylös ja jotta halukkaat täällä Suomessa voisivat lukea kuulumisiani aika ajoin. Mutta tottakai kai kaikki au pairiksi haluavat tai muuten vaan aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan:) Aiemmin en ole blogia pitänyt, joten saa nähdä mitä tuleman pitää!

Loppuun vielä vähän fiilistelyä tulevasta.. Can't wait!!

Kaikki kuvat weheartit/pinterest