1 YEAR AGO...

Tasan vuosi sitten jännitin hyppyä tuntemattomaan, mutta olin mahdottoman innoissani uudesta seikkailusta. Vuosi sitten en tiennyt mitä tuleman piti ja näin jälkikäteen sitä olisikin ollut aivan mahdotonta ennustaa. Vuosi sitten hyppäsin tälle puolelle merta lentävään koneeseen ja laskeuduin ensimmäistä kertaa Amerikan maalle. Vuosi sitten tein ehdottomasti yhden elämäni parhaista päätöksistä kun päätin tänne tulla ja toteuttaa unelmia. Ja kuka olisikaan voinut arvata, kuinka nopsaa yksi vuosi voi mennä. Tälle tielle ollaan jääty vielä vähäksi aikaa, vuosi ei ihan riittänytkään.

Tänään tulee siis tasan yksi vuosi tämän mantereen puolella. Ihan outoa kuvitella, miten vuotta miettii niin pitkänä aikana, mutta tuntuu silmänräpäykselle. Vastahan mä olin ihan uus ihminen täällä, enkä tiennyt mistään mitään. En ole nähnyt perhettä tai kavereita kokonaiseen vuoteen. Mutta tällä hetkellä on niin vaikeaa kuvitella, että tänään viettäisin mun viimestä työpäivää täällä, ja muutaman viikon matkustelujen jälkeen olisin jo takasin Suomessa. Hyvästellyt kaikki ihmiset ja maisemat, mun elämän täällä. Vaikka Suomessa oottaakin perhe ja kaverit, sieltä ne löytyy kun aika koittaa, ei se Suomi sieltä mihinkään häviä. Tällä hetkellä on olo, että en missään tapauksessa olisi vielä valmis palaamaan kotiin. Niin paljon on vielä nähtävää, koettavaa ja mahdollisuuksia ottaa tästä tilaisuudesta kaikki irti. Tiedän, että tein todellakin oikean päätöksen extedauksesta. Vaikka työt osaakin välillä raivostuttaa ja turhauttaa, on se lopulta tämän arvoista. Välillä au pairius ottaa päähän ihan kunnolla, ja sitä toivoisi, eikö voisi vaan irtisanoutua töistä ja keksiä jokin muu, ei niin muiden aikatauluista riippuvainen keino jatkaa elämää täällä tai pystyä opiskelemaan täällä. Mutta kiistämättä kaikista aupair-elämän varjopuolista huolimatta elämä hymyilee leveästi. Tiedän jo nyt, että kotiin palatessa tulee olemaan ikävä tämän elämän helppoutta: palkkaa maksetaan, katto on pään päällä ja ruuat kaappiin ostetaan. Mutta eniten tulee varmasti olemaan ikävä ulkomailla ja täällä asumista.

Vaikka vuosi onkin uskomattoman nopeasti vierähtänyt, ei voi kiistää etteikö siihen olisi paljon mahtunut. Välillä tuntuu ihan kun ei olisi mitään aikaiseksi saanut, vaikka aikaa on mennytkin hurjan paljon. Kuitekin tarkemmin miettiessä onhan sitä tullut jotain tehtyä, sekää hyvää että huonoa(ko muka?). Vuodessa ehtii tavata paljon uusia ihmisiä ja saada kavereita vähän sieltä täältä, parantaa kaunista suomienkkua, kerätä itsenäisyyttä/kasvaa (kyllä se lasten elossa pitäminen toisaalta kasvattaa) ja paljon muuta. Sen suurempia "näin paljon olen kasvanut aupair-vuoteni aikana"-palopuheita en halua pitää, mutta sanon että kyllä kaukaa kotoa osaa alkaa katsoa asioita ehkä vähän eri silmin. Paljon on myös ihan itsestä riippumattomattomia asioita sattunut ja tapahtunut ihan mun host-perheessäkin, jotka osaa kyllä laittaa aivotoimintaa vähän uusille aaltopituuksille. You never know what's going to happen, allekirjoitan.

Matkustelun näkökulmasta vuosi ei todellakaan ole tarpeeksi nähdä koko maata kunnolla, ellei ole normaalia enemmän vapaa-aikaa ja rahaa. Iso maa ja paljon nähtävää, mikäs sen parempaa. Vaikka ainahan tänne voi palata, silti mulla on koko ajan ollu päällä ajatus että mahdollisimman paljon on nähtävä nyt kun täällä kerran ollaan. Asia mikä on yllättäny, oli fakta miten monta juttua sain kun sainkin ruksittua mun bucket listiltä ensimmäisen vuoden aikana. Laitoin sinne asioita, joista en ollu varma saisinko niitä tehtyä, mutta ainahan saa unelmoida, eikö? Ja yllättävän moni juttu ihan matkusteluistakin onnistu, mistä oon ilonen.

Tässä pieni lista missä päin jenkkejä oon ehtinyt käymään.. Mutta niin paljon on kuitenkin vielä nähtävää.

   Washington DC/Virginia -  home sweet home

   New York, New York

   Dallas+Waco, Texas

   Ocean city, Maryland

   Rehoboth beach, Delaware

   Asheville, North Carolina

   Chicago, Illinois

   Boynton/Delray Beach, Florida

   Niagara Falls, Canada/USA

   Toronto, Canada

   Philadelphia, Pennsylvania (+New Jersey)

   Milwaukee, Wisconsin

Huomisesta lähtien seuraavat 9kk vietetään myöskin siis samassa perheessä, mutta toivottavasti ainakin jossain vaiheessa paikka vaihtuisi vaikka mun perhe ei mihinkään muutukaan. Muutosta ei ole sen pahemmin mitään kuulunut, joten sormet ristiin että hostit sais hommat kasaan ja taloa myyntiin asap. Mutta onnellinen mä oon täälläkin, vaikka muutto ei nyt toteutuisikaan ihan niissä aikarajoissa mitä hd mulle alunperin lupaili. Pakko seuraavien kuukausien aikana myös saada tulevaisuuden pläänit selkeiksi - mitä tehdä kun paluu Suomeen koittaa. Ja siihen henkisesti valmistautua. Ikuisesti en tänne voi jäädä ja varsinkin aupair-elämä tulee olemaan onnellisesti nähtyä 21kk jälkeen, se riittää. Tänään 12kk takana ja 9kk edessä. Ja joka hetkestä haluan nauttia vielä kun voin.

BLIZZARD U MADE A MESS

Kuten joku on uutisista saattanukin lukea, päästiin täällä kokemaan pahimpia lumimyrskyjä moneenkymmeneen vuoteen 2 viikkoa sitten. Luulin aluks säätiedotetta kattoessa että ihan vaan lumisadetta luvassa muutamaks päiväks ja toivoin josko lapsilla ois kumminki koulua ihan normaalisti. Mutta kuva muuttuki aika nopsaan kun ihmiset rupes puhumaan valtavasta lumimyräkästä joka meidän puolelle amerikan rannikoista iskisi ja nopeasti 1 lumipäivä muuttuki kokonaiseks lumiviikon riemuksi. Lunta saatiin perjantai-iltapäivästä lauantai-yöhön. Alunperin meillä oli myös tarkotus mennä Nykiin viikonloppureissulle mutta reissu jäikin sattuneista syistä ihan vaan ajatuksen tasolle.

Lumipäivät alko torstaina ennen viikonlopun myrskyä, kun edellisenä iltana tuli vähän lunta. Perjantaina aateltiin/toivottiin jos ois ees puolikas päivä, koska lunta alko tulla vasta iltapäivästä ja edelliset lumet oli kaikki jo ihan sulana. Mutta kun kyseessä on amerikka, eihän tuommonen tule kuuloonkaan.. Kaikki hoiti viimesiä tarvittavia asioita ennen lumentuloa ja kotiin lukittautumista. Mulle ajatus kotona hengailusta oli ehkä kauheinta, ois ollu kiva saada pieni loma "työympäristöstä" viikon jälkeen, jolloin lapset oli vaan 2 pv koulussa (maanantai oli yleinen holiday), mutta täällä nyt ei lumen kanssa niin paljoo leikitä mitä pohjosemmassa. Onneks meillä nykyään asusteleekin Paige, josta aiemmin kerroinkin ja naapurissa kanssa on muutama au pair ympärillä, joten viikonloppu menikin ihan yllättävän nopeesti muiden kanssa, lumella leikkien (olihan se ihan hauska saada sitä vähän tännekin, reminded me of home sweet home) ja kävellen mitä nyt oli (tai ei ollu) teitä aurattu.

Maanantai oli selkee day off ja lumipäivä. Täällä oltiin vieläkin snow emergency-tilanteessa, vaikka myrskyn loppumisesta olikin jo 2 päivää. Joten niinpä lumipäivät 3 ja 4 tiistai ja keskiviikko oli väistämättömiä. Meidän kotitie saatiin aurattua vasta 3 PÄIVÄÄ myrskyn jälkeen, ja sitäkään ei saanu kaupunki aikaseks vaan meidän auttavainen naapuri sen kiltisti aurasi.. Olihan tosi monet tiet tuossa vaiheessa jo ajokunnossa (isommat tiet tietenkin jo heti alussa), mutta jostain syystä meidän kohtaloks tuli olla loukussa kotitiellä lumen ympäröimänä, ja vaikka naapurit jakeli kaupungin puhelinnumeroa että ihmiset vois soitella tien auraajia.  Kieltämättä loistava puoli lumessa oli töiden helppous kun lumi, siitä auratut kasat ja peittämät pulkkamäet, toimi parempana kun hyvänä viihdykkeenä lapsille. Siellä sitä naapureiden kanssa hengailtiin päivät pitkät. Vaikkei salille päässykkään sai ihan hyvää work outia kun lapioi autoa ja tietä lumikasasta, ja onneks saatiinkin Paigen kanssa 7 naapurin isää (joista suurin osa seiso kaljat kädessä arvostelemassa muiden yrittämistä ennen kun tosiaan tarvittiin apua haha) autot siirtämään pois tieltä talon viereen ennen lumiauraa. Jos meidän ois se ite pitäny tehä ei olis muuta tullu kun ruumiita ja paljon rahallista vahinkoo for sure. Mutta onneks saatiin autot pois, ois lystiä ollukin lapioida auto ulos lumivuoresta kun aura ois aurannu kaikki lumet päälle.

Kelit lämpeni ja lumi alko sulaa ja numeroilla 5 ja 6 varustetut lumipäivät alko olla jo todella turhia. Mutta minkäs sille mahto, blizzard tuli ja meni, ja vieläkin on vähän lunta sulamatta vaikka lämpöasteet on ollu jopa 10-15 astetta, ellei ylikin ja myrskyn alkamisesta 2 viikkoa. Viime perjataina viimein lapset pääsi siis takasin kouluun ja tällä viikolla oon taas päässy täysin siemauksin nauttimaan mun päivävapaista( -unista).  Joissain kaupungeissa koulut oli vielä viime perjantainakin suljettu.

Jos totta puhutaan, oli mun mielestä myräkkä näin suomalaisena aika naurettava, ja lähempänä lumisadetta oltiin liki koko perjantai-ilta lauantai-yöhön. Porukka valmistautu viikonloppuun ihan elämän ja kuoleman vakavuudella, ja torstaista lähtien kauppojen hyllyt ammotti tyhjyyttään seuraavan viikon verran. Ainakin leipää, maitoa, alkoholia ja bensaa oli ihmiset vissiin hamstrannu ihan urakalla. Sähkökatkoista puhuttiin ja uutisista sai lukea neuvoja, kuinka selvitä hengissä. Ite ootin ihan mielenkiinnolla, että minkälainen sade sieltä iskee, kun ihmiset niin vakavissaan oli. Lopputuloksena kyllähän sitä lunta tuli ihan kunnolla, noin 60cm mikä on vissiin enemmän kun tosi pitkään aikaan täällä, mutta ei siitä nyt ihan näin isoo showta ois tarvinnu tehä mitä nähtiin. Ei sitä mun mielestä ihan suurmyrsyks ois tarvinnu kutsua (tai sit mun mielikuva myrskystä on vaan vääristyny?). Kyllähän se on ihan ymmärrettävää että ihmiset ei oo täällä niin paljoo tämmöseen lumentuloon tottunu eikä auraskalustoa sun muuta löydy samalla lailla kun pohjosesta. Turha sijottaa niihin niin paljoa, jos myräkkä kerran parissa vuodessa iskee. Mutta silti tän rumban nähneenä sai taas vähän (enemmänkin) ihmetellä tätä amerikan ihmeellistä maailmaa ja miten täällä elämä pyörii. 2 päivää lumisadetta = 7pv vapaata koulusta + autolla ajamisen mahdottomuus melkein 5pv. Kaikesta huolimatta joku ei tän suomalaisen päässä kuitenkaan ihan summaa haha.

HELLO 2016

Ihan hävettää kun ollaan jo helmikuun puolella ja talossa oltu viikon verran suunnilleen loukussa lumimyräkän takia, mutta siltikään en oo onnistunu kasaamaan ja julkasemaan tätä postausta aiemmin. Mutta finally, parempi myöhään kun ei millonkaan.. Tässä siis tekstiä jonka kirjotin jo tammikuun alussa, ja juttua joulusta asti, pahoittelen.

I am ready. Tää vuoden alotus on ollu mun osalta parempi kun hyvä! Päivä 1/365 oli better than well spent kaupungissa nimeltä New York, jossa ite vuoden vaihtuminen tuli myös todistettua. Vaikkakin lomat (lue joulu + uus vuos) meni yllättävän mukavasti ei sitä faktaa voi vaan kiistää, että näin au pairin näkökulmasta ei voi olla muuta kun onnellinen että koulu alko taas. Päivävapaat on mulle enemmän kun tervetulleita, vaikka yllättävän nopeesti ne pari välipäivää menikin joulun ja uuden vuoden välissä, jollon töissä oltiin pitkin päivää. Joulufiilistä itestäni löysin järisyttävän vähän vielä näin totaaliseksi jouluihmiseksi julistautuneena. Vaikka kaikkialla koristeita pursusi ja laulut soi, en vaan päässy syksyfiiliksestä yli. Suurin syy kyseiseen oli luultavasti fakta että vielä vähän ennen jouluakin DC:ssä oli vesisadetta ja lämpöasteita parisenkymmentä, eikä ollut sitä jokavuotista perinteitä täynnä olevaa joulua kotona perheen kanssa. Kaikesta tästä huolimatta olin kuitenkin innoissani jenkkijoulun kokemisesta.

Mutta matkataampas takasin vielä viime vuoden puolelle vaikka näin uudesta vuodesta ja uusista tuulista tässä nautitaankin. Jouluksi lähdettiin siis perheen kanssa Wisconsiniin, josta hdn siskon mies on kotoisin. Heillä on paljon perhettä siellä, joiden luona mekin saatiin asustella joulun aikaa ja joilla on joka joulu perinteitä tosi isolla porukalla. Alexin (hdn siskon miehen) perhe on kyllä ihan huippua porukkaa ja ihana miten tunsin itteni siellä tosi tervetulleeks. Keskiviikkona 23. pv lennettiin DC:stä Chicagoon, josta vuokra-autolla ajeltiin vähän yli Milwaukesta pohjoiseen Alexin vanhempien talolle. Valkeeta joulua ei sinne saatukaan vaikka kovasti hd sitä aiemmin povaskin. Matkanpäähän saavuttua mun yllätykseks siellä oli jo Alexin sekä hänen veljensä perhe ja myöhemmin tulossa vielä noin 40 ihmistä lisää. Ja minä tietenkin kaikkeen varautuneena (not) kaikista rennoimmat matkustusvaatteet mitä voi kuvitella (=sweatpants + tpaita), melkein ilman mitään meikkiä haha. Vaikkei nyt ihan niin ihmiselle näytettykään mitä ois voinu, oli silti kaikesta huolimatta ihan älyttömän hauska ilta. Heillä on joka vuosi perinteenä pitää eräänlainen noppapeli-ilta- neljän pöydissä istutaan ja kierretään voittoja. Kuka saa eniten voittoja luonnollisesti voittaa koko jutun. Mutta pienenä lisänä (ja vissiin aika isona osana tai pelin tarkotuksena) heillä on white elephant-gifts. White elephant lahja on siis lahja toiselle, joka on enemmänkin vitsiä ja roskaa, jonka voi melkein heittää menemään koko jutun jälkeen. Mutta oli tuollakin jotain oikeesti hyviä lahjoja, jota mulle ei kuitenkaan onni lopulta tuonu. Pelailujen jälkeen kokoonnuttiin siis rinkiin kaikki lahjat keskellä ja alotettiin jakamaan niitä muutamien sääntöjen värittämänä hävinneestä voittajaan, ja jokainen koittikin metsästää itselleen sen ei-niin-kamalan lahjan. Tosi hauska ilta kaiken kaikkiaan pelaillen ja hyvää ruokaa syöden mukavien ihmisten ympäröimänä.

Aattopäivänä lähettiin yhessä lasten paratiisipaikkaan pomppulinnojen luvattuun maailmaan, joka vähän vei sitä vähäisintäkin joulufiilistä pois. Mutta ihan mukavaa siellä oli porukalla hengailla ei siinä. Muutenkin tää pv ja seuraava meni aikalailla vaan hengaillessa ja pelejä pelatessa, tietenkään ite joulupäivä-aamun hirveetä lahjakasaa unohtamatta. Ihanasti oli muakin muutamilla lahjoilla muistettu. On se hassua miten pienenä joulu pyöri lahjojen ympärillä, mutta viime vuosina on alkanu enemmän arvostamaan kaikkea muuta enemmän, eikä lahjoilla enää niin isoa merkitystä enää olekaan.

Joulupäivän jälkeen ajettiin takasin Wisconsinista Chicagoon, jossa oli toinen ja vielä isomman porukan juhla, ja jonne mäkin onneks osasin varautua vähän paremmin kun edellisiin isoihin karkeloihin. Taas oli ihan tosi mukava ilta, jonne joulupukkikin oli eksyny sinne tuomaan muutamia lahjoja. Tosi kiva oli nähä myös Alexin serkkuja, jotka olikin viime kesänä täällä päin kyläilemässä jolloin niitä ekaa kertaa näin. Sunnuntaina olikin aika lentää takasin Chicagosta ja alkuviikko menikin töitä tehden.

Mullahan on bucket listillä alusta saakka ollu nye:n viettäminen Nykissä, joten tieto sinne lähtemisestä on ollu jo aika pitkän aikaa sitten. Ihanan au pair-elämän ja muiden aikatauluista koko ajan riippumisen myötä muutamien muuttujien kautta saatiin vasta saman viikon maanantaina varattua bussit nykiin. Ite oisin saanu enemmänkin kovasti kaivattuja vapaita, mutta Neealla oli töitä ja saksalaiset päättiki säästää rahaa ja olla lähtemättä joten päästiin lähtemään vasta ite uudenvuoden aattona. Majapaikkaa kovasti mietittiin, ja bussiin kello 2 iltapäivällä hypätessä ei vieläkään ollu tietoo, että missä veneen alla me nukutaan. Torstaina ennen lähtöö tuntu kyllä kaikki menevän niin pieleen kun mahollista, eikä tienny pitäskö itkee vai nauraa kaikelle. Mietittiin vielä bussissa istuessakin, että hypätäänkö vaan pois vai ei ja kehataanko me sinne lähtee kaikkien terroriuhkien sun muiden takia. Loppujen lopuks oltiin NIIN onnellisia että lähettiin. Bussissa istuessa tuntu vähän, että oltas vaan matkalla kohta räjähtävään aikapommiin, mutta Nykin lähestyessä alko mieli helposti kääntymään toisiin aatoksiin. Ja loppujen lopuks kaupungissa oli äärimmäiset turvajärjestelyt - poliiseja uskomattoman paljon joka kadun kulmassa ja kaduilla, joista monet aseistettu isojen kiväärien ym. kanssa. Jos halusi poiketa suljetun kadun läpi saatto matkan varrella olla poliiseilla metallinpaljastimet tai ainakin laukun tarkastus. Katseen nostaessa taivaalle näki yhellä silmäyksellä varmaan ainakin 8 helikopteria pörräämässä yläilmoissa. Että kyllä turvallisuuteen oli panostettu kuten asiallista nykypäivänä tuommosessa kaupungissa onkin.

Mutta no majapaikan suhteen loppu hyvin kaikki hyvin (..vai?), kun matkalla Neean äiti autto toivottomia täysi-ikäsiä (huom. täällä ala-ikäsiä) ja varas meille hotellihuoneen, että saatiin joku katto pään päälle. Maksettiin ittemme kipeiks ja hotelli osottautu kamalimmaks ikinä, mutta saatiimpahan suoja ettei tarvinnu kadulla kylmettyä. Ainut plussa hotellissa tosiaankin oli sijainti, joka oli vaan yhen korttelin päässä Times Squarelta. Onneks kaikki käänty lopulta parhain päin, vaikka meitä pelottikin että mitäköhän tai mihinköhän tänä vuodenvaihteena päädytään.

Bussimatka kesti kauemmin mitä alun perin piti, ja bussikuskiki ilmotteli puolivälissä matkaa että koitetaan ehtiä kaupunkiin ennen kaheksaa, jolloin ne alkaa sulkea liikennettä manhattanille. Sehän se päivästä ois vielä puuttunu, ettei oltas ehitty sinne ja vuosi ois vaihtunu bussissa istuen. Ehittiin onneks perille ennen kaaoksia ja seuraava etappi olikin hotellin löytäminen, joka kävi todellakin iltalenkistä. Tiia oli tässä vaiheessa liittyny meidän seuraan New Jerseystä. Times Squaren ympäriltä oli kadut suljettu, joten meidän piti kiertää tosi kaukaa, että päästiin hotellille, joka osottautu ihan erilaiseks miltä kuvissa näytti. Laitettiin Neean kanssa ittemme enemmän ihmisen näkösiks ja siitä lähettiin ettimään ruokaa kamalaan nälkään. Porukkaa oli kaupunkiin saapunu kyllä ihan kiitettävästi ja varsinkin vuoden vaihtumisen jälkeen kadut tulvi ihmisiä. Mekin lopulta kiireessä päädyttiin pujottelemaan autojen väleistä autotiellä juna-asemaa kohti kun kaikki tiet oli ihan tukossa. Mietittiin, että missä päin kaupunkia haluttas vuoden vaihtuminen viettää ja lopulta päädyttiinkin jäämään ihan Times Squaren kupeeseen suljettujen katujen taakse. Lössiä ja tunnelmaa löyty meidän ympäriltä ihan hyvin, vaikkei Times Squarelle asti päästy. Nähtiin kuitenkin vuoden vaihtuessa miten kulman takana liehu paperisadetta kun kello 12 koitti. Mulla oli alunperin mielessä, että tottakai oisin Times Squarelle halunnu mennä, mutta huonoja tarinoita kuullessa ja kaikkien terrorijuttujen myötä aateltiin että jos tällä kertaa kuitenkin jätetään se rumba väliin. Nähtiin me hotellia metsästäessä kuitenkin se kuuluisa pallo, joka oli ihan hullun PIENI verrattuna siihen, mitä luulin että se ois ollu. Vuosi vaihtu ja uudenvuoden yö päätettiinkin viettää ihan vaan nukkuen ja ladaten akkuja seuraavaan päivään.

Päivä 1/365 alko melko aikasella aamuherätyksellä, joka johdatti meidät mielenkiintosen aamupalan kautta Times Squarelle jo yheksän jälkeen. Turreilu jatku WTC memorialle ja 9/11 museoon, joissa en ollu vielä tätä ennen käyny. WTC on kyllä tosi nätti ja siitä tuliki tähän mennessä yks mun lempparipaikoista. Museossa terrorismin pauloissa meillä vierähtikin Neean kanssa helposti ainakin 2.5h, josta jatkettiin Brooklynin puolelle ja muualle kiertelemään. Bussi takasin päin lähti 7 aikaan illalla, ja takasin kotiin tullessa pysty huokasemaan helpotuksesta kun hengissä selvittiin haha.

Mutta kuten sanottua, ei ois paremmin voinu vuosi alkaa ja vaikka jo helmikuuta vietetään niin ainakaan vielä ei oo pahempia romahdusalamäkiä elämässä näkyny. Me saatiin kanssa ihan tammikuun alussa meille asumaan amerikkalainen Paige, jolla on internship DC:ssä. Hd ilmeisesti halus vaan hostaa vähän vielä lisää ihmisiä, mutta en valita, huippua että talossa on toinen samanikäne tyttö pyörimässä!

Ihanaa uutta vuotta, tääkin vuosi aikalailla vierähtää tän mantereen puolella, mutta joulukuussa koittaa kotiin paluu joka mua pelottaa jo nyt.. Saa nähä mitä tää vuosi tuo tullessaan, toivottavasti ainakin paljon uusia ihania kokemuksia, muistoja, ihmisiä ja oppeja elämään!